lauantai 10. tammikuuta 2015

#13 Vuosi 2014

Vuosi 2014 oli hyvä vuosi. Ehkä vähän kummallinen mutta kaiken kaikkiaan hyvä ja jäänee historiankirjoihin idolivuoden saralta jollain tasolla. Ainakin Hello!Projectin historiassa vuosi on ollut suhteellisen merkittävä - samalla tavalla kuin 2011. Mitä silloin siis tapahtui?

No. Vuonna 2011 Morning Musume aloitti viidellä hengellä Eri Kamein (6th gen), JunJunin ja LinLinin (8th gen) valmistuttua. Ryhmä sai kuitenkin pian neljä tyttöä lisää, kun 9th generaatio eli Mizuki Fukumura, Erina Ikuta, Riho Sayashi ja Kanon Suzuki liittyivät mukaan. 2011 liitettiin S/mileageen toinen generaatio. Ja Morning Musume sai vielä kerran lisää jäseniä: 10th generaatio liittyi saman vuoden syksynä (vaikka debutoi kunnolla vasta 2012).

Myös valmistujaisia koettiin vuonna 2011: Morning Musumen johtaja ja toinen päälaulajista, 5. generaation Ai Takahashi valmistui. Myös S/mileage menetti jäseniä: ensin valmistui Saki Ogawa, sitten Yuuka Maeda. Ja siinä välissä alajäsen Fuyuka Kosuga jätti ryhmän anemian vuoksi, mutta palasi 2012 takaisin Hello Pro Eggsuksi.

Entinen Hello! Pro Egg You Kikkawa julkaisi ensimmäisen soolosinglensä vuonna 2011, kuten myös aikoinaan Milkyway -nimisessä ryhmässä mukana ollut Sayaka Kitahara. Viimeisen singlen julkaisi oma #1 ryhmäni hANGRY&ANGRY-f.

Noin yleisesti ottaen kaikki Hello!Projectin vuoden 2011 julkaisut olivat positiivisia ja täynnä hyvää mieltä: Maji Desuka Ska!:n sanoma on, että on ihan typerää olla liian vakavamielinen. Uchouten LOVEssa lauletaan ilmeisesti rakastumisesta, Sekaiichi HAPPY na Onna no ko kääntyy suomeksi Maailman iloisin tyttö, Heroine ni Naroukassa tullaan supernaisiksi ja Seishun no Serenadessa lauletaan nuoruudesta.

Morning Musumen 47. single Kono Chikyuu wa Heiwa wo Honki de Negatterun da yo! / Kare to Issho ni Omise ga Shitai! oli ryhmän ensimmäinen tupla a-single. Se oli myös Ai Takahashin viimeinen single, joten hän sai oman soolobiisinsä. Sinänsä soolobiisi valmistujaisen johdosta ei ole uusi idea, sillä ensimmäisen generaation jäsen Asuka Fukuda lauloi Never Forgetin valmistujaisbiisinään Memory Seishun no Hikari-singlen c-puolelle. Kei Yasuda (2nd gen.) lauloi saman kappaleen AS FOR ONE DAY:n b-puolelle ja Hitomi Yoshizawa (4th gen.) sai jonkinlaisen soolokappaleen SEXY 8 BEAT-albumille, mutta sitä ei ilmeisesti mainita valmistujaissoolona. Ai Takahashin valmistujaisista lähtien jokainen valmistumassa oleva Morning Musumen jäsen, paitsi Aika Mitsui (8th gen.) on saanut soolon. Aika Mitsuin kohdalla ilmoitus valmistujaisista tuli liian myöhään, sillä hänen viimeinen singlensä Ren'ai Hunter oli alunperin vain ja ainoastaan Risa Niigakin (5th gen.) viimeinen.


Viime vuonna, 2014, Morning Musume vaihtoi nimekseen Morning Musume '14, joka lausutaan mooningu musume one-four ja vaihtuu joka vuosi uuteen numeroon. Tänä vuonna ryhmä julkaisee siis nimellä Morning Musume '15.

MM14 julkaisi ensimmäisen tripla a-sinkun eli singlen, jossa on kolme a-kappaletta. Egao no Kimi wa Taiyo sa / Kimi no Kawari wa Iyashinai / What is LOVE? on aika mukavaa tykitystä alusta loppuun. Kimi no Kawari wa Iyashinai oli Japanin maajoukkueen tsemppausbiisi talviolympialaisiin ja What is LOVE? J-MELOn kysymysten ja vastausten perusteela tehty kappale. Tuottaja Tsunku rustasi siis vastausten perusteella biisin. Egao no Kimi wa Taiyo sa taasen... No ihan kiva rykäisy. Ei yllä suosikki-a-puolekseni tältä vuodelta kuitenkaan.

Morning Musume'14:lla oli myös muutama mainoskampanja vuoden aikana, muun muassa au-puhelinyhtiölle tehty mainosbiisi Password is 0 (joka julkaistiin myöhemmin singlenäkin) sekä Kagome-mehujuoma, jossa purkkeja jäsenten kuvilla varustettuina voi kerätä itselleen pienen figuurin. Niitä tyttöjä jotka roikkuvat lasien reunoilla.

MM14 julkaisi ihanan jumputusalbumin 14 Sho ~Message~, jota itse en ole vielä(kään) hankkinut. Kokonaisuutena, mitä olen Youtubesta kuunnellut, albumi on todella mahtava ja ehdoton hankita varsinkin niille, jotka ovat pitäneet "Colorful Eran" elektronisesta tyylistä.

Valmistujaisia tapahtui, kuten vuonna 2011: 6th generaation viimeinen jäsen ja siten myös viimeinen "Platinium Eran" (2007-2010) jäsenistä, Sayumi Michishige, valmistui. En jauha asiasta sen enempää, sillä A847 kirjoitti asiasta hyvin: Mitä tapahtuu kun täydellinen idoli valmistuu? Sayumin, ja Morning Musume'14:n, viimeiseksi singleksi työnnettiin ulos TIKI BUN, joka sisälsi myös raidat Mikaeri Bijin ja Shabadabado~. Mikaeri Bijin on 9th generaation, 10th generaation ja 11th generaation laulama kappale Sayumille ja Shabadabado~ Sayumin soolobiisi, siis valmistujaiskappale. TIKI BUN jatkaa tykitystä.

Uusia jäseniä liittyi ryhmään: 12th generaatiossa seisovat Haruna Ogata, Miki Nonaka ja entiset harjoittelijat Maria Makino ja Akane Haga.
v-o: Haruna Ogata, Miki Nonaka, Akane Haga, Maria Makino

Muut Hello!Projectin ryhmät ovat jatkaneet julkaisua normaaliin tapaan. Berryz Kobo julkaisi hyviä singlejä ja sitten huonoja. Ja sitten laatuun panostettiin, sillä ryhmä ilmoitti hiatukselle jäämisestään. [#11 Berryz Kobon ikuinen laulu]
Ryhmä on toinen Hello!Projectin ryhmä, joka ilmoittaa lopettavansa kymmenen vuotta kestäneen taipaleen jälkeen. Tälle vuodelle ehdittiin vielä julkaista musiikkivideo viimeisen singlekokoelman spessukappaleesta, Love Together!.

C-ute on itselleni jäänyt hieman kaukaiseksi vuodelta 2014, vaikka onkin kovassa nousussa ja on Hello!Projectin taitavin ryhmä mitä tulee tanssimiseen, laulamiseen, esiintymiseen ja okei vähän kaikkeen. Musiikillisesti ryhmän julkaisut ovat viime vuodelta olleet nannaa aina päähän jäävästä The Powerista kaanonissa laulettavaan, haikeaan I miss youhun. Ainoa mistä voisin napista, on Kanashiki Heavenin uudelleenjulkaisu. Kappale julkaistiin jo vuonna 2012 Aitai Aitai Aitai nan c-kappaleena ja jollain muullakin singlellä vuonna 2013. En ymmärrä - jos kappale ei iske yleisöön niin onko sitä pakko tuputtaakaan? Kanashiki Heaven ei ole koskaan ollut mielestäni mikään erikoinen kappale, vaikka Airi ja Chisato hyvin laulavatkin.


Juice=Juice aloitti ensimmäisen vuotensa majorina ja odotukset olivat kovat, mutta vaihtuivat lievään pettymykseen. Biisit, jotka vaikuttivat albumin täytematskuilta, julkaistiin singleinä. Tylsistä biiseistä tuli tylsiä singlejä. Sanon suoraan, että esimerkiksi Senobi olisi toiminut paremmin albumilla kuin singlenä, mutta tehty mikä tehty.

Huonoja kappaleita ei Juice=Juice kuitenkaan julkaissut, lähinnä tylsiä. Black Butterfly tosin on vaihtelua etsivälle hyvä vaihtoehto, sillä tangoa eivät idolit turhan usein julkaise (ehkä syystäkin).


S/mileage ilmoitti nimenmuutoksestaan ja uusista jäsenistä, jotka otettaisiin Hello! Pro Kenshuuseista syksyllä. Uutinen oli yllätys, se tuli suoraan puskan takaa. Niin no, long story short ver. - ryhmään otettiin Mizuki Murota, Maho Aikawa ja Rikako Sasaki ja nimeksi vaihdettiin ANGERME. ANGERME on ranskasta väännetty ja tarkoittaa enkelin kyyneliä. ANGERME aloittaa vasta 2015, joten ryhmä julkaisi vielä S/mileagena singlensä. Paras kappale on ehdottomasti Chikyuu wa Kyomo Ai wo Hagukumu!

Satoyama & Satoumi-projekti sai uusia ryhmiä myös tänäkin vuonna, vaikka harmillisesti ne kestävät vain pari kuukautta ja julkaisevat tasan yhden kappaleen. Vuonna 2012 alkanut projekti sisältää jo 11 ryhmää, joista 9 on Satoyama- ja loput 3 Satoumi-ryhmiä. Erona on se, että Satoyama keskittyy maaseutuun ja Satoumi mereen.

Vuonna 2014 koottiin kolme Satoyama-ryhmää seuraavasti:
Sato no Akari: Masaki Sato (Morning Musume'14), Rina Katsuta (S/mileage), Akari Uemura (Juice=Juice)
TRIPLET: Haruka Kudo (Morning Musume'14), Chisato Okai (C-ute), Sayuki Takagi (Juice=Juice)
ODATOMO: Sakura Oda (Morning Musume14), Tomoko Kanazawa (Juice=Juice)

Itse olin erityisen innoissani Sato no Akarista lähinnä siksi, että ryhmä sisälsi suosikkijäseneni. Masaki on ollut jokaisena vuotena jossain Satoyama-ryhmässä (2012: Harvest, 2013: Jurin) ja ah mitä nannaa. Sellainen tunnustus täytyy tehdä, etten ole singlejä hankkinut vaan odotan ennemmin kokoelmaa, joka sisältäisi kaikki Satoyama- ja Satoumi-kappaleet.

Harmillisesti Satoyama-ryhmät julkaisevat tosiaan sen yhden kappaleen. Kappaleet ovat kaikki hyviä kokeiluja ja ihanaa vaihtelua, sillä eri jäseniä eri ryhmistä on ollut suurimmalta osin vain Hello!Projectien yhteiskonserttien harvinaista herkkua.

Vuoden lopussa julkistettiin yllätykseksi tänä vuonna debutoiva Country Girls. Alkuvuodesta 2014 haettiin Country Musumeen jäseniä, mutta niitä ei löytynyt ja haku lopetettiin. Sitten ylläripyllärinä napattiin kolme Morning Musumen 12th generaatioon hinkunutta tyttöä ja kaksi vanhinta harjoittelijaa ja uudelleenluotiin Country Girls: uudet kasvot, uusi nimi. Tuntui kyllä täysin pelkältä trollaukselta vastaava menettely, mutta ryhmän jäsenet vaikuttavat mielenkiintoisilta ja myönnän tässä menettäneeni sydäntäni Uta Shimamuralle ja Risa Yamakille. Voi minua.
Country Musumen jäsen vanhapieru Mai Satoda ja Country Girls:
Manaka Inaba, Chisaki Morito, Uta Shimamura, Mai Ozeki ja Risa Yamaki


Hello!Projectin ulkopuolisista ryhmistä Tochiotome25 julkaisi ensimmäisen albuminsa ja neljännen singlensä. Vaikka ryhmään ilmeisesti lisättiin harjoittelijoita ja kadetti, siitä myös valmistui jäseniä. Madoka valmistui joskus keväällä, ryhmän nuorimpana markkinoitu ja ilmeisesti suosituin jäsen Kurumi valmistui kesällä ja kärkikolmikossa laulanut varajohtaja Yayoi valmistui 25. marraskuuta. Toivottavasti tämän vuoden aikana harjoittelijat tai edes kadetti-Momoka nousisivat ihan oikeiksi jäseniksi ja pääsisivät musiikkivideoihin mukaan. Neljäs single Wagyu Fire!! on mielestäni vuoden 2014 paras musiikkivideo ja ehdottomasti "Outoja juttuja Japanista"-listaan lisättävä.


48G-tyttöihin ja -ryhmiin tutustuin vähän paremmin vuonna 2014 ja löysinkin tosiaan lempparityttöni NMB48:n riveistä. Tai oikeastaan Kenkyuuseista, mutta tiimeistäkin löytyi kiinnostavia tyttöjä joihin haluaisin tutustua enemmänkin. Rikoin 48-neitsyyteni ja ostin NMB48:n toisen albumin, joka on todella hyvä ostos ja saa varmasti minut ostamaan tulevaisuudessa lisää 48-julkaisuja. Siis jos rahaa on ja kiinnostusta riittää. Senbatsu-äänestystä seurasin Twitterin välityksellä Desuconista ja HKT48 Team KIV/NMB48 Team N jäsenen Anna Murashigen sijoittuminen edes johonkin aiheutti iloa. AKB48:n Kokoro no Placard-tanssi opeteltiin ja videoitiin ja lähetettiin, mutta ilmeisesti kokoelmavideota tanssista Koisuru Fortune Cookien tapaan ei koskaan tehty.

Toisaalta mikään 48G-kappale ei ollut niin mieleenpainuva ja jotenkin tuntui, että varsinkin AKB48-singlet olivat niin laiskasti  koska fanit ostaa muutenkin kuvien vuoksi -asenteella tehtyjä julkaisuja että huhhuh. NMB48:n Ibiza Girl on lempparibiisini 48G-ryhmiltä vuodelta 2014. Vaalea länkkäri videolla = takuuvarmat naurut.


BABYMETAL julkaisi ensimmäisen albuminsa helmikuussa 2014 ja on sen jälkeen ollut todella, todella kovassa nousussa ulkomailla. Ryhmä myi loppuun molemmat Budokan-konsertit, oli Lady Gagan lämppärinä Los Angelesissa, kiersi Eurooppaa, esiintyi Japanin suurimmalla metallifestarilla (mukana Suomesta mm. Lordi ja Children of Bodom mikäli oikein muistan), jouduttiin Britannian Sonispheressä siirtämään isoimmalle lavalle suosion vuoksi ja vilahti jopa Ylen uutisissa. Vaikea kuvailla, miten hienolta tuntuu idoliryhmän saaneen näin paljon näkyvyyttä. Gimme Choco!!-musiikkivideo on kerännyt Youtubessa yli 200,000,000 katselukertaa. Ensimmäinen albumi on iTunesin kärkisijoilla, taisi jossain maassa kohota ykköseksikin.


Loppupeleissä vuosi 2014 oli ihan hyvä vuosi, vaikka alkua varjostikin tieto Tsunkun kurkkusyövästä, joka uusiutui syksyllä Morning Musume'14:n New Yorkin-konsertin jälkeen. Minut haastettiin vielä listaamaan 15 vuoden parasta idolibiisiä, jotka eivät todellakaan ole paremmuusjärjestyksessä.

Toisaalta tekisi mieli listata kaikki 14 Sho ~The Message~ -albumin kappaleet tuohon listaan, mutta yritin valita vain yhden. Niin ja Eli, Eli, Lema Sabachtani saattaa löytyä Dailymotionista tai USTREAMista, mutta ei Youtubesta. Siksi en laita linkkiä viemään mihinkään.

Idoleiden ulkopuolelta mainitsen itse asiassa kokonaisen julkaisun: Gacharic Spinin viimeisen indie-singlen, Boku Dake no Cinderellan. Bändin ensimmäinen major-sinkku julkaistaan helmikuussa ja en. malta. odottaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti