#29 METAL RESISTANCE

Babymetal jatkaa maailmanvalloitustaan ja julkaisi huhtikuun alussa odotetun toisen albuminsa, METAL RESISTANCEn. Tuttuun tapaan tilasin Levykauppa Äxästä rajoitetun painoksen, joka tällä kertaa oli boxset: levyn mukana tulisi paita.

Ja niin no, hämmennyin postista hakiessani paketin kokoa, sillä yleensä Äxän tilaukset mahtuvat kirjekuoreen. Nimensä mukaisesti sain aika hemmetin ison laatikon:

Laatikon päällä Ijime, Dame,Zettai-single kokoa havainnollistamassa.

Verrattuna ensimmäiseen albumiin, joka oikeastaan oli kokoelma ryhmän aiemmin julkaistuja singlejä ja b-puolia (mikä sinänsä on hyvä ratkaisu, sillä ensimmäinen albumi usein on vasta pientä lupausta mitä tuleman pitää), on METAL RESISTANCE lähes pelkästään ennenjulkaisematonta materiaalia täynnä. Ainoastaan albumin ensimmäinen kappale, Road of Resistance, on tuttu BABYMETAL-albumin eurooppapainoksesta. Youtubeen julkaistiin myös musiikkivideot kappaleille KARATE ja THE ONE, joista jälkimmäisen englanninkielinen versio on ilmeisesti kaikissa albumin eurooppapainoksissa.

Kehtaisin väittää, että jos pitää KARATEsta, tulee pitämään koko albumista. Viimeistään musiikkivideota katsoessa käy selväksi, ettei ryhmää voi enää pitää tyypillisenä idoliryhmänä, vaan varteenotettavana yhtyeenä.

Kokonaisuudessaan albumi on ilahduttavalla tavalla yhtenäiseksi rakennettu, mutta jonka kappaleet ovat itsenäisiä ja erottuvat toisistaan. Henkilökohtaisesti pidän albumeista, joita voi kuunnella useasti ja joka kerralla löytää uuden kerroksen: ensimmäisellä kerralla albumista voivat erottua vain selkeät korvamadot, mutta kahdeksannella kierroksella siitä biisistä, josta ei aluksi tykännyt lainkaan, saakin otteen ja uuden lempibiisin. Babymetalin albumi on juuri tällainen kerroksellinen albumi, joka ihan aluksi kannattaa kuunnella alusta loppuun järjestyksessä muutamaan otteeseen eikä kuunnella biisejä sieltä tai täältä.

Yksittäisistä kappaleista YAVA! voisi yhtä hyvin olla minkä tahansa "normaalin" idoliryhmän kappale: raskaasta metallimusiikista riippumatta laulumelodia on iloinen ja melkein yhtä nopeassa rytmissä laulettu kuin Dempagumi inc.:n renkutukset.

Puolenvälin From Dusk Till Dawn kiinnitti jo ensimmäisellä kuuntelukerralla huomioni - kuuntelenko nyt aivan varmasti Babymetalin vuonna 2016 julkaistua albumia, enkä kymmenen vuoden takaista t.A.T.u.:a? (Tässä täytyy tietää se fakta, että olin kuunnellut viikon verran ainoastaan t.A.T.u.:n musiikkia.) FDTD on hypnoottinen ja mysteerinen, ja muistuttaa 2000-luvun alun poprockia. Korkeat laulukohdat puolestaan tuovat mieleen t.A.T.u.:n Not Gonna Get Us-kappaleen intron. Oikeastaan koko kappale muistuttaa etäisesti edellä mainittua biisiä. Omasta mielestäni FDTD on albumin mielenkiintoisin kappale, joka osoittaa, että Babymetal (tai porukka Babymetalin takana) osaa luoda vaihtelevaa musiikkia eikä pitäydy vain yhdessä ja samassa tyylissä.

Kaikista passiivisaggressiivin ja siksi koukuttavin lienee Sis. Anger, jolla Yuimetal ja Moametal laulavat suurimman osan kappaleesta. (Toinen vastaava "Black Babymetalin" kappale albumilla on GJ!) Sis. Anger on lähes pelkkää rämistelyä ja sopii kappaleeksi, jota kuunnellaan stereot kovalla kun tekee mieli kirota maailma.

Albumi on kaiken kaikkiaan tasapainoinen ja jottei meno liian raivoisaksi yltyisi, on loppupuoliskolla voimaballadi No Rain, No Rainbow, joka osoittaa Su-Metalin kasvaneen voimakkaaksi, mutta taitavaksi laulajaksi. Englanniksi Su-Metalin laulutavasta voi lukea >>täältä<<.

Lyhyesti: Babymetal ei pettänyt albumillaan, joka on omasta mielestäni parempi kuin heidän ensimmäinen albuminsa ja jonka jokaisen pitäisi kuunnella ainakin kerran.
Levykauppa Äx
Babymetalin nettisivut