#32 Vuoden 2016 top17

Uusi vuosi ja taas aika uuden top15 valintavaikeuksista huolimatta top17 biisilistan! Teen samaan tapaan kuin viimeksikin eli listaan biisit ensin ilman minkäänlaista järjestystä, minkä jälkeen rustaan valinnoistani muutaman sanan. Olen yrittänyt saada biiseihin linkit ryhmien Youtube-kanaville tai muuten vain asialliseen videoon.

• Morning Musume '16: Mukidashi de Mukiatte
• C-ute: Jinsei wa STEP
• ANGERME: Umaku Ienai
• Juice=Juice: Dream Road ~Kokoro ga Odotteru~
• NEXT YOU: Next is You!
• Country Girls: Boogie Woogie LOVE
• Tochiotome25: Kunoichi GO
• THE HOOPERS: Love Hunter
• DEEP GIRL: I Kill
• AXELL with Bananya: Lucky Holiday
• BiSH: MONSTER
• PassCode: MISS UNLIMITED
• REOL: YoiYoi Kokon
• BABYMETAL: YAVA!, From Dusk Till Dawn
• Momoka Kinoshita (NMB48 team M): Priority

Morning Musume '16: Mukidashi de Mukiatte

Morning Musume '16 julkaisi vain kaksi singleä, mikä tuntui naurettavan vähältä kun olin jo ehtinyt tottua 3 singleä vuodessa-julkaisutahtiin. Kaikki biisit vuodelta 2016 ovat hyviä, mutta eurodance-roskana rakastuin jälkimmäisen singlen Mukidashi de Mukiatteen. Biisin instrumentaalin lisäksi sanat pysäyttävät: sanomana tuntuu olevan, että oman menneisyytensä ja tekojensa takana on seisottava selkä suorana vastuu kantaen. Vuonna 2016 opin itse sen, että asiat etenevät jos niiden eteen tekee jotakin. Ja jos myöntää tehneensä virheen, on paljon helpompaa myöntää se heti. Mukidashi de Mukiatten sanat osuvat omaan elämääni todella hyvin ja tsemppaavat eteenpäin.

C-ute: Jinsei wa STEP

C-ute aloitti vuoden julkaisemalla swingiltä kuulostavan Jinsei wa STEP-biisin. Yksinkertaisesti pidän Jinsei wa STEPin kaltaisista kappaleista, jotka - niin laimealta kuin kuulostankin - saavat "svengaamaan".

Mikäli Jinsei wa STEP tuntuu iskevän kuulohermoon, niin vastaavankaltaisia biisejä tekevät mm. electro swingiä esittävät Caravan Palace (Lone Digger) ja  Alice Francis (Shoot Him Down!) sekä swing revivalia edustava Big Bad Voodoo Daddy (Jumpin' Jack). Jinsei wa STEP osuu tyyliltään jonnekin swingin uudestisyntymisen perukoille.

ANGERME: Umaku Ienai

ANGERME aloitti vuotensa julkaisemalla aivan mahtavan biisin, TsugiTsugi ZokuZokun. Biisin upeudesta huolimatta nostan ryhmän viime vuoden toiselta singleltä Umaku Ienain vuoden parhaimpien joukkoon. Biisi on klassista  Hello! Projectia ja toivottavasti jäisi samankaltaiseksi yleisönvillitsijäksi konsertteihin kuin Taiki Bansei vuodelta 2015 on tuntunut jääneen. (Kuinka monen kuuntelunautinnon pilaan mainitsemalla, että biisin alku kuulostaa ihan samalta kuin Morning Musume '15:n One and Only?)

Juice=Juice: Dream Road ~Kokoro ga Odotteru~

Juice=Juicen Dream Road ~Kokoro ga Odotteru~ on yksi tämän vuoden ultimaattisia suosikkikappaleitani. Kappale on perustyypillistä EDM:ää, mutta raikas - aivan kuin kyseinen musiikkityyli olisi vasta keksitty. Harmillisesti singlen julkaisupäivää jouduttiin siirtämään parilla kuukaudella eteenpäin, mutta odotus oli lopulta sen arvoista: kaikki a-kappaleet ovat kivoja, ja etenkin 70-luvun discoa matkiva KEEP ON Joushoushikou iski myös "normokavereihini".

Dream Roadin lyriikoissa kehotetaan itseä olemaan hieman itsevarmempi ja vahvempi, mikä on aina hyvä muistutus kun tuntuu vaikealta.

NEXT YOU: Next is You!

NEXT YOU oli Juice=Juicen esittämän draamasarja Budokanin idoliryhmä, joka tavoitteli esiintymistä legendaarisella konserttiareena Nippon Budokanilla. NEXT YOU "julkaisi" Juice=Juicen kanssa singlen, jonka toinen a-puoli oli Juice=Juicen biisi, toinen NEXT YOUn Next is You!. Pidän NEXT YOUn tyylistä, harmi ettei ryhmän toista biisiä julkaistu kuin draaman Blu-Ray-kokoelmassa mikäli oikein muistelen. Vielä en itse draamaakaan ole päässyt katsomaan, sillä tekstitettynä en ole mistään sarjaa löytänyt.

Country Girls: Boogie Woogie LOVE

Country Girls ei vain millään pysty julkaisemaan useampia singlejä samoilla kokoonpanoilla. Ryhmä aloitti vuotensa seitsenhenkisenä ja julkaisi rock'n'rollimaisen Boogie Woogie LOVE a-raidan, joka oli julkaisusta asti minulla ahkerassa kuuntelussa. Muut a-raidat, Koi wa Magnet ja RanRaRun ~Anata ni Muchuu~, tulivat tutuiksi ja oikeastaan koko single on todella ihana kokonaisuus instrumentaaliversioita myöten.

Kuusihenkiseksi ryhmä kuitenkin typistyi Manaka Inaban jouduttua lähtemään kroonisen astman vuoksi. Ryhmä tuntuu silti jatkavan Boogie Woogie LOVEn aloittamaa tyyliä (rock'n'roll?), josta tykkään todella paljon. Manakan valmistuminen ryhmästä harmittaa, mutta kuusihenkinen porukka jaksoi yllättää positiivisesti esimerkiksi Namida no Request-biisillään, jossa Nanami Yanagawa soittaa saksofonia. Taistelinkin pitkään sen suhteen, valitsenko listalleni Boogie Woogie LOVEn vai Namida no Requestin, mutta päädyin Boogieen jota kuitenkin olen ahkerammin kuunnellut vuoden aikana.

Tochiotome25: Kunoichi GO

Suosikkiryhmäni Hello! Projectin ulkopuolelta, Tochiotome25 julkaisi tuttuun tapaan yhden singlen vuoden aikana. Single Kunoichi GO on tällä kertaa ilmeisesti naisninjateemainen, vaikka mansikoita onkin onnistuttu pudottelemaan niin asuihin kuin sanoituksiinkin ("ichigo ninja kunoichi go go go.."). Sinkku on ryhmän kuudes, Maon ensimmäinen ja viimeinen single johtajana, Momokan ensimmäinen ja viimeinen varajohtajana (nykyään hän mitä ilmeisimmin on ryhmän johtaja Maon valmistuttua), Yurikan viimeinen ja Kirarin ja Lunan ensimmäinen single kadetteina/lähes virallisina jäseninä. Single on myös ensimmäinen ilman alkuperäisiä jäseniä Karinin valmistuttua ryhmästä toukokuussa. Huonosta informaatiokulusta johtuen sinkku lienee viimeinen single myös harjoittelijatytöille Akanelle ja Ayakalle, mutta en menisi vannomaan varmaksi. Edeltävän singlen, Yun, tapaan harjoittelijatkin vilahtavat videolla hetken ajan.

Biisi on tuttua iloista Tochiotome25-tyyliä ja aiemmista sinkuista poiketen jäsenillä on sooloja säkeistöissä. Harmillista että biisi julkaistiin lyhyenä versiona Youtubeen, mutta livevetoja kappaleesta löytyy muutama mikäli jaksaa etsiä.

THE HOOPERS: Love Hunter

THE HOOPERSin kohdalla sattui aika hassu juttu aikanaan. Kun ryhmä debytoi, muistan kurkanneeni sekä promootiovideon että ensimmäisen singlen musiikkivideon ja todenneeni että ihan kiva muttei oikein jaksa innostaa. Minulla oli kausia jolloin kuuntelin viikonlopun ajan pelkkää Fudanjukua, the original danso-ryhmää, eli ryhmää jonka konseptina yksinkertaisesti on että ryhmän jäsenet ovat poikia esittäviä tyttöjä. Koska Fudanjuku oli mielestäni se Ainoa Oikea, ei THE HOOPERS kiinnostanut.
Nyt syksyllä päädyin taas sattumalta kuuntelemaan Fudanjukua, hieman harmissani siitä että lempijäseneni, Kyohei Midorikawa, oli valmistunut mutta uteliaana uudesta jäsenestä, Leo Fujimorista. THE HOOPERS tuli uudestaan vastaan, tällä kertaa useamman julkaisun voimalla, mutta vannoin Fudanjukun olevan mielestäni parempi enkä tähän pikkuveliryhmään voisi tykästyä.

Mutta ah kuinkas sitten kävikään - putosin ryminällä kaninkoloon ja viiden päivän päästä olin päästä varpaisiin THE HOOPERSien lumoissa. Ryhmän konseptina on melkein sama kuin Fudanjukulla: kahdeksan tyttöä pukeutuneina näteiksi pojiksi. Se ero isoveliryhmään on, ettei THE HOOPERSin tai toisen pikkuveliryhmä AXELLin jäsenten oikeita nimiä tiedetä samalla tavalla kuin Fudanjukun kohdalla (ne voi varmasti löytää jostain netin syövereistä jos uteliaita kiinnostaa) ja että jäsenet eivät pidä peruukkeja vaan omat hiukset on leikattu lyhyiksi. Toisin sanoen rajanveto siihen, mistä lavarooli alkaa ja päättyy, on todella häilyvä. THE HOOPERS erottautuu vielä Fudanjukusta sillä, että ryhmästä kolme jäsentä (Sena, Yuhi, Makoto) osaavat tehdä voltteja ja muita akrobatiaa vaativia temppuja.

Love Hunter on ryhmän viides single ja summaa aika hyvin ryhmän tyylin. Ensimmäinen albumikin, Fantasia, julkaistiin syksyllä ja ryhmä pääsi esiintymään Lontoossa Hyper Japanin joulutorilla marraskuussa.

DEEP GIRL: I Kill

DEEP GIRL ilmeisesti debytoi vastikään ja on vielä aika pieni juttu. Ryhmän ensisingle(?) I Kill on erikoisen synkkä idoliryhmän biisiksi: niin biisi kuin musiikkivideo kertovat kipeän tarinan, jossa päähenkilö joutuu luokkatovereidensa kiusaamaksi, päätyy ikäviin ratkaisuihin ja lopulta heittäytyy katolta. Netistä varmasti löytää kappaleen käännöksiä. Musiikkivideosta varoitan, että sisältää mm. mattoveitsellä viiltelyä ja väkivaltaa.

Ryhmä tekee kuuleman mukaan konserteissaan itse lavalla death walleja/kuoleman seiniä/niitä rivejä joissa juostaan toisia päin. DEEP GIRL ei itseä vielä kiinnosta sen erityisemmin, mutta I Kill on lähtökohtaisesti toisenlainen idolikappale kaiken sen iloisuuden ja tekopirteyden keskellä että se on mainitsemisen arvoinen.

AXELL with Bananya: Lucky Holiday

AXELL kasattiin samaan aikaan kuin THE HOOPERS Fudanjukun pikkuveliryhmäksi ~2014. Ryhmästä on kuitenkin ajan mittaa kaksi jäsentä pudonnut pois ja jäsen Cecil on tätä nykyä myös osa THE HOOPERSin jäsenistöä. Ryhmän ensisingle julkaistiin vasta 2016 kesän lopulla, ja biisi Lucky Holiday on Bananya-animen lopetustunnarina. Jos kaipaa tyhjänpäiväistä ja suloista biisiä, niin Lucky Holiday on juuri sellainen. Oikeassa mielentilassa biisi on maailman parhain kappale ikinä.

BiSH: MONSTERS

BiSH eli Brand-new Idol SHiT luotiin alunperin kapinaidoliryhmä BiS:n (Brand-new Idol Society) pikkusiskoryhmäksi. BiSH kuitenkaan ei ole enää pelkästään vain BiS:n pikkusiskoryhmä vaan on onnistunut löytämään oman tyylinsä ja yleisönsä. Meno ei ehkä ole yhtä brutaalia kuin BiS:llä on ollut, mutta ryhmä on osoittanut silti olevansa vakavasti otettava porukka johon kannattaa ehdottomasti tutustua.

MONSTERS on alun perin ryhmän ensimmäiseltä albumilta, Brand-new Idol SHiT:ltä, mutta se julkaistiin uudestaan 2016 alussa FAKE METAL JACKET-albumilla. Uudella versiolla ovat mukana jäsenet LingLing ja Hashiyasume Atsuko. Lasken MONSTERSin silti vuoden 2016 biisiksi, vaikka ryhmän ensimmäisen major-albumi KiLLER BiSH:n promoraita Orchestra on sekin hieno.
Hauska yksityiskohta ryhmässä on, että toisin kuin moni muu idoliryhmä, myös ryhmän jäsenet kirjoittavat biisejä albumeilleen.

PassCode: MISS UNLIMITED

PassCodea olen seurannut muutaman vuoden ajan ja oikeastaan siitä ryhmästä johon muistan tutustuneeni ei ole jäljellä kuin ryhmän rääkyjä, Yuna. MISS UNLIMITED on ryhmän ensimmäinen major julkaisu, onnittelut heille siitä! Tyyli on ryhmällä muuttunut ensin purkkapopista raskaammaksi ja siitä pelimusiikkia, metallia(?) ja idolitunea yhdisteleväksi sopaksi, joka toimii yllättävän hyvin. MISS UNLIMITED on todella onnistunut ensisingleksi, joka osoittaa ryhmän vahvuudet ja saa "vanhasta" tyylistä pitävän (minut) lämpenemään ryhmälle uudestaan.

REOL: YoiYoi Kokon

REOL ei idoli ole vaan enemmänkin artisti, joka ei mielellään kasvojaan paljasta. Ensimmäinen kokonainen albumi Σ (Sigma) sisältää yhteistyössä tehdyn YoiYoi Kokon-biisin, jota olen kuunnellut hävyttömän paljon syksyn ajan. YoiYoi Kokon on juuri sopivan pitkä ja juuri sellainen, johon on ladattu paljon asennetta - kuten Give Me a Break Stop Now -kappaleeseen, jonka taustalla on REOLin kyllästyminen faneihin, jotka pyysivät nähdä hänen kasvonsa Instagram-kuvissa.

BABYMETAL: YAVA!, From Dusk Till Dawn

BABYMETAL julkaisi toisen albuminsa Metal Resistance vuoden alussa. Kirjoitin siitä jo silloin juttua, jolloin nostin esille biisit YAVA! ja From Dusk Till Dawn. Nostan ne uudestaan esille, tämän vuoden parhaimpien biisien listalle. Erityisesti YAVA! olisi se jonka esittelisin BABYMETALin suhteen täysin noviisille ensimmäisenä biisinä.

Momoka Kinoshita (NMB48 team M): Priority

Momoka Kinoshitan soolobiisi NMB48:n viimeisimmällä singlellä oli enemmän kuin positiivinen yllätys kaikille Momokasta pitäville. Momoka on ollut paitsi ryhmän outolintu myös se, joka on ollut todella monen fanservice-jutun (kuten mm. yuri-teatteri, yuri-kalenteri) takana tai ainakin tekemässä niitä. Priorityn video aiheutti paitsi fanityttöreaktioita faneissa myös ryhmän jäsenissä.

Biisi kuulostaa Momokan laulaman todella hyvältä ja on mukavaa vaihtelua Sayaka Yamamoton äänelle NMB48:n biiseissä vaikka Sayakan ääni onkin kivaa kuunneltavaa. Biisi sopii Momokalle sitä paitsi todella hyvin - eikä siitä löytä mitään huonoa sanottavaakaan.

~ ~ ~

Näissä merkeissä toivotan hyvää alkanutta vuotta! Puuttuiko listalta jonkin mainitsemisen arvoinen biisi vai mikä olisi ehdottomasti kannattanut joko korvata toisella tai jättää kokonaan mainitsematta? Haastan jakamaan omat listanne!

#31 Aicon 2016 ♪

Ensimmäinen conini ikinä oli Tsukicon vuonna 2010 Helsingin Glorialla. Ensimmäinen conini, jota olin tekemässä, oli Aicon 2016 Hämeenlinnan Verkatehtaalla. Tsukicon keskittyi japanilaiseen musiikkiin (ja siinä sivussa kai muotiin?), Aicon keskittyy aasialaiseen muotiin ja musiikkiin. Voisin heittää, että nyt ympyrä sulkeutui. Toisaalta - ehkä kaikki on vasta alussa ja ympyrä jatkuu!

Päädyin siis mukaan Aiconin vastaavaksi ja nyt, kun ensimmäisestä Aiconista on hetki kulunut, voin ehkä kasata ajatuksiani viikolopusta ja yrittää vääntää jonkinlaisen tapahtumaraportin. Minulle on olemassa aika ennen Aiconia ja Aiconin jälkeen - ainakin tällä hetkellä. On äärimmäisen tyhjä olo, kun vuoden/puolitoista vuotta on odottanut ja ollut tekemässä tapahtumaa ja nyt se onkin jo ohi. Enää en voi ajatella, että sitten Aiconissa tai Aiconin jälkeen teen jotakin. Jos olen jotakin lykännyt Aiconin jälkeen, tulisi minun tehdä asia nyt. Keksin varmasti tekosyitä olla tekemättä joitakin asioita, heh.

En Aiconiin saanutkaan tehtyä haluamaani asua loppuun. Olisin tehnyt Tochiotome25:n toisen singlen, Ichigo Hakasen, asun, mutta aloitin tekemisen aivan selvästi liian myöhään. Lopulta torstai-iltana ennen stressin ja väsymyksen sekaista itkukohtausta päätin jättää asun tekemättä ommeltuani liivin takakappaleet väärinpäin. Hameesta sain osan tehtyä, ja käytinkin sitä valmista osaa tapahtumassa sunnuntaina.

Lauantain asukokonaisuus.

Tapahtumassa olin suurimmaksi osaksi oheistuotepöydällä myymässä Aiconin omien tuotteiden lisäksi lauantaina kunniavieras GMNI:n lippiksiä. Täytyy propsit antaa herralle aivan mahtavasta faniensa kohtaamisesta! Vaikka showcasensa jälkeen selvästi väsytti, jaksoi hän hymyillen nousta halaamaan ja yhteiskuvaan faniensa kanssa kerta toisensa jälkeen. Mainittakoon, että hän oli ihmeissään siitä jonosta faneja/showcasessa olleita, mikä muodostui oheistuotepöydille keikan jälkeen.

Lauantaina en tosiaan oheistuotepöydiltä juuri poistunut kuin pääsaliohjelmien aikana kiertelemään ja syömään. Iltabileissä jaksoin hetken aikaa olla, mutta väsymys rupesi painamaan ja halusin nukkua säädylliset yöunet ennen sunnuntain ohjelmaani. Sen hetken mitä iltabileissä ehdin olemaan, oli fiilis korkealla katossa ja musiikki teemaan sopivaa!

Iltabileissä jaksoin juoda vain alkoholittoman Babymetalin.
Limeä ja karpaloa??

Sunnuntaina ehdin syödä aamupalan hotellilla ja kiiruhtaa luentosaliin pitämään Hello! Projectin uusi aalto -ohjelman. Kiitos siis kaikille jotka ohjelmaani tulitte katsomaan! Tuntui, että rupesin puhumaan ohjelman aikana kaikkea muuta kuin mitä olin papereihini kirjoitellut ja siksi lörpöttelin aina vähän ulos aiheesta. Tulevaisuudessa yritän painottaa kapeampaan alueeseen ettei jäisi niin pintapuolista raapaisua mistään aiheesta.
Ohjelmasta lupasinkin heittää tänne blogiin jossain vaiheessa tekstit joita olin kirjoitellut sitä varten, joten yritän saada mahdollisimman nopeasti pullautettua ulos postausta siitä.

Sunnuntaina* aamulla oli rauhallista.

Fiilis conista on minulla ehkä puolueellisesta näkökulmasta, mutta Aiconissa tuntui olevan rento ja hyvä henki koko viikonlopun. Perinteisiä cossaajia oli tapahtumassa vain muutamia ja kävijämäärä oli pienempi kuin esimerkiksi muissa isommissa tapahtumissa joissa olen käynyt tänä vuonna (esim. Yukicon tai Popcult Helsinki). Kenties kävijämäärästä johtuen myös myyntipöytäsalissa oli mahdollista kierrellä ilman pelkoa siitä, että litistyisi ihmismassaan. Ja vaikka cossaajia ei tosiaan tapahtumassa liikkunut paljoa, oli kävijöillä todella upeita ja ihania asukokonaisuuksia! Kerrankin ei conissa iskenyt äärimmäistä cosplaykateutta, joka tapahtumissa iskee jos ei ole pukeutunut miksikään.

Päättäjäiset.

Conilootti osin kirpparilta ♪

* en muuten olekaan 100% varma kummalta päivältä kyseinen kuva olikaan, mutta veikkaan sunnuntaita.

#30 Kesätavaraa'16

Siitä on aikaa, kun tilasin viimeksi Yesasiasta mitään. Sen vuoksi yllätyin täysin uudesta pakkauspaketin väristä (harmaan sijasta valkoinen!?) ja siitä, että se oli mahtunut postilaatikkoon. Loottipäivän saldo sisälsi suosikkeja ja julkaisuja, joiden tilaamista olen lykännyt turhan pitkään.

 ↓

Morning Musume '14 ja S/mileage yhdistivät vuonna 2014 voimansa LILIUM -Lilium Shojo Junketsu Kageki- (LILIUM －リリウム 少女純潔歌劇－) -musikaalissa. Musikaalista on tullut fanien keskuudessa hypetetty ja rakastettu - eikä suotta. Musikaalin juoni on seuraavanlainen:

In a sanatorium in the rainy forest, where vampire girls are undergoing rehabilitation, Sylvatica has gone missing. Lily is searching for her, but no one at the sanatorium seems to remember Sylvatica. Does Sylvatica really exist, or is she only a figment of Lily's imagination? As if trapped in a dream, Lily is ensnared in illusions. When the truth of the disappearance comes to light, the cruel fate of the vampire girls emerges. (Hello!Project Wiki)

Vampyyreja, persoonallisia hahmoja, kiehtova juoni - ja upeat musiikit. Liliumia rakastetaan juurikin musiikin ansiosta. Soundtrack sisältää juuri sellaista musiikkia, jollaista (etenkin länsimaalaiset) fanit tietämättään olivat toivoneet: goottityylistä, jousisoittimia sisältävää ja ylipäätään tunteita nostattavaa musiikkia. Marigoldin (Meimi Tamura) ja Sylvatican (Sakura Oda) duettokohta Eli, Eli Lema Sabachtani? -kappaleessa on yksi vahvimmista esimerkeistä siitä, kuinka taitavia laulajia niin Morning Musumessa kuin S/mileagessa oli tuolloin. Lilyn (Riho Sayashi) Eien no Mayuki no Owari on upea ja melankolisuudessaan kaunis kappale, joka tuo kunniaa erityisesti Rihon äänelle.

Harmittelin aikanaan, etten ollut tarpeeksi kiinnostunut musikaalista jotta CD olisi kiinnostanut. Onneksi Yesasiasta tuotetta löytyi, sillä neljäntoista kappaleen albumi on kaiken hypetyksensä ansainnut. Biisit ovat nautittavia myös, vaikkei musikaalia olisi nähnytkään. Omia suosikkikappaleitani musikaalista ovat aiemmin mainitut Eli, Eli Lema Sabachtani? ja Eien no Mayuki no Owari sekä Margueriten (Masaki Sato) ja tämän palvelijoiden (Nanami Tanabe, Kaede Kaga, Rikako Sasaki) kappale Princess Marguerite.

☆☆☆

Sinkun mukana tuli Erina Ikuta (9th gen.)-kuvakortti.

Morning Musume '16 ensimmäinen single tältä vuodelta on paitsi ensimmäinen single ilman Riho Sayashia ja näin ollen ilman kokonaista 9th generaatiota, myös Kanon Suzukin viimeinen single. Tuttuun tapaan ryhmä julkaisi tripla A-singlen, jonka tärkeimmäksi a-raidaksi nostettiin Kanon-centerillä varustettu diskojammailu Utakata Saturday Night. Muut raidat ovat 12th generaation omaksi biisiksi kutsuttu balladi The Vision, jonka päälaulajina tosin 10th genin Masaki Sato ja 11th generaation Sakura Oda toimivat. Jäsenistä johtaja Mizuki Fukumura, varajohtaja Erina Ikuta ja Ayumi Ishida eivät laula The Visionissa ollenkaan, vaan tanssivat tanssitiimissä omaa tanssiaan. (Heidän mukaansa jazz-tanssia, muiden jäsenten mielestä balettia.) Kolmas raita on Tokyo to Iu Katasumi, tyypillinen EDM-raita voimakkaine vokaaleineen ja poikkeuksellisesti ainoa raita Tsunku♂:n sanoituksilla.

En kamalasti ollut tästä singlestä innostunut, vaikka pidinkin Tokyo to Iu Katasumista ensimmäisen konserttiripin perusteella jonkun verran. Sen sijaan kappaleen tanssi oli äärettömän iso pettymys ja musiikkivideon promootioversio äärettömän tylsä. Tanssin tai videon ei pitäisi antaa vaikuttaa, mutta hyvässä tapauksessa video saa biisin kuulostamaan paremmalta, kun taas huonossa voi inho kohdistua koko kappaleeseen videon vuoksi. Välttelen yhä edelleen videon katsomista, mutta kappaleesta olen ruvennut pitämään uudestaan - ehkä kenties Masakin ja Sakuran kertosäkeiden duettokohtien ansiosta.

Utakata Saturday Night oli monen fanin mukaan uusi The Matenrou Show (b-raita One•Two•Three-singlellä), minkä vuoksi minulla kesti kurkata biisin musiikkivideo. Onneksi omaan korvaan kappale ei kuulosta samalta kuin TMS, vaan paljon monipuolisemmalta ja hauskemmalta renkutukselta. Utakata Saturday Nightin odotettiinkin nousevan uudeksi LOVE Machinen kaltaiseksi hittibiisiksi ja musiikkivideo ryhmän Youtube-kanavalla keräsikin ryhmälle ennätysajassa, viikossa, miljoona katselukertaa. Musiikkivideo ja biisi ovatkin mukavaa vaihtelua modernin elektronisen musiikin jälkeen.

☆☆☆

Tochiotome25 julkaisi vuoden 2014 lopulla singlen, Wagyu Fire!!, joka on ensimmäinen julkaisu ilman Madokaa ja Kurumia ja samalla varajohtaja Yayoin viimeinen. Kurumi oli ryhmän kenties suosituin jäsen, ja ryhmän kolmen kärki koostui johtaja Aista, Yayoista ja ryhmän nuorimmasta - Kurumista. Kurumin valmistuminen johtui todennäköisesti siitä syystä, että hän myöhemmin liittyi Hello! Projectiin harjoittelijaksi ja odottelee debuuttia.

Wagyu Fire!! on ilmeisesti laulu lehmänlihasta kantriviboilla ja äärimmäisen hämmentävällä musiikkivideolla ("Tulta syökseviä moshaavia lehmiä ja tanssiva pekoni!").  Kappale on nopeatempoinen ja kenties tämän hetken lempparini ryhmän biiseistä.
Singlen b-raita Kitto, Kore wa Koi na no on puolestaan rauhallisempi ja tyypillinen b-raita ryhmältä. Kokonaisuudessaan kelpo single, jonka kappaleiden instrumentaaliversiot ovat myös todella kivoja.

☆☆☆

Tochiotome25:n viides single Yu ei jatka energisten a-raitojen sarjaa vaan on purkkapoppiballadimainen laulu kylpylöistä. Videolla päähenkilö stressaantuneena töistä päätyy ryhmän jäsenten ylläpitämään kylpylään ja kokee enemmän tai vähemmän rentouttavan vierailun.

Single on Momokan ensimmäinen ryhmän jäsenenä (esimerkiksi edeltävän singlen aikaan hän oli mitä ilmeisimmin vielä harjoittelijana) ja puolestaan johtaja Ain, Karinin, Erin ja Hitomin viimeinen julkaisu. Toisin sanoen Yu on viimeinen single, jossa ryhmän alkuperäisiä jäseniä on jäljellä. Ensimmäistä kertaa ryhmän singlellä esiintyvät harjoittelijat - joskin vain pieninä kuvina kansissa ja nopeilla vilahduksilla musiikkivideolla. Sinkkua voi silti pitää Hikarin, Yumen, Akanen, Kirarin ja Lunan (joista kaksi viimeksi mainittua ovat nykyään kadetteja) debuuttijulkaisuna.

Ihana Ai takakannessa ♥

Yu ei ihan supersuosikikseni yllä biisinä, vaikka onkin kivan kesäinen fiilistelykappale. Ri-versiossa b-puoli ONE! TWO! THREE! on iloisempi ja temmoltaan nopeampi a-puoleen verrattuna ja yksinkertaisesti todella ihana rallatus. Ihastuin kappaleeseen nykyisen johtaja Maon, nykyisen varajohtaja Momokan ja Yurikan Taiwanin-vierailun fanitallenteita katsellessa ja oli siksi suhteellisen selvää, että haluan omaan soittimeeni kyseisen kappaleen kuunneltavaksi.

#29 METAL RESISTANCE

Babymetal jatkaa maailmanvalloitustaan ja julkaisi huhtikuun alussa odotetun toisen albuminsa, METAL RESISTANCEn. Tuttuun tapaan tilasin Levykauppa Äxästä rajoitetun painoksen, joka tällä kertaa oli boxset: levyn mukana tulisi paita.

Ja niin no, hämmennyin postista hakiessani paketin kokoa, sillä yleensä Äxän tilaukset mahtuvat kirjekuoreen. Nimensä mukaisesti sain aika hemmetin ison laatikon:

Laatikon päällä Ijime, Dame,Zettai-single kokoa havainnollistamassa.

Verrattuna ensimmäiseen albumiin, joka oikeastaan oli kokoelma ryhmän aiemmin julkaistuja singlejä ja b-puolia (mikä sinänsä on hyvä ratkaisu, sillä ensimmäinen albumi usein on vasta pientä lupausta mitä tuleman pitää), on METAL RESISTANCE lähes pelkästään ennenjulkaisematonta materiaalia täynnä. Ainoastaan albumin ensimmäinen kappale, Road of Resistance, on tuttu BABYMETAL-albumin eurooppapainoksesta. Youtubeen julkaistiin myös musiikkivideot kappaleille KARATE ja THE ONE, joista jälkimmäisen englanninkielinen versio on ilmeisesti kaikissa albumin eurooppapainoksissa.

Kehtaisin väittää, että jos pitää KARATEsta, tulee pitämään koko albumista. Viimeistään musiikkivideota katsoessa käy selväksi, ettei ryhmää voi enää pitää tyypillisenä idoliryhmänä, vaan varteenotettavana yhtyeenä.

Kokonaisuudessaan albumi on ilahduttavalla tavalla yhtenäiseksi rakennettu, mutta jonka kappaleet ovat itsenäisiä ja erottuvat toisistaan. Henkilökohtaisesti pidän albumeista, joita voi kuunnella useasti ja joka kerralla löytää uuden kerroksen: ensimmäisellä kerralla albumista voivat erottua vain selkeät korvamadot, mutta kahdeksannella kierroksella siitä biisistä, josta ei aluksi tykännyt lainkaan, saakin otteen ja uuden lempibiisin. Babymetalin albumi on juuri tällainen kerroksellinen albumi, joka ihan aluksi kannattaa kuunnella alusta loppuun järjestyksessä muutamaan otteeseen eikä kuunnella biisejä sieltä tai täältä.

Yksittäisistä kappaleista YAVA! voisi yhtä hyvin olla minkä tahansa "normaalin" idoliryhmän kappale: raskaasta metallimusiikista riippumatta laulumelodia on iloinen ja melkein yhtä nopeassa rytmissä laulettu kuin Dempagumi inc.:n renkutukset.

Puolenvälin From Dusk Till Dawn kiinnitti jo ensimmäisellä kuuntelukerralla huomioni - kuuntelenko nyt aivan varmasti Babymetalin vuonna 2016 julkaistua albumia, enkä kymmenen vuoden takaista t.A.T.u.:a? (Tässä täytyy tietää se fakta, että olin kuunnellut viikon verran ainoastaan t.A.T.u.:n musiikkia.) FDTD on hypnoottinen ja mysteerinen, ja muistuttaa 2000-luvun alun poprockia. Korkeat laulukohdat puolestaan tuovat mieleen t.A.T.u.:n Not Gonna Get Us-kappaleen intron. Oikeastaan koko kappale muistuttaa etäisesti edellä mainittua biisiä. Omasta mielestäni FDTD on albumin mielenkiintoisin kappale, joka osoittaa, että Babymetal (tai porukka Babymetalin takana) osaa luoda vaihtelevaa musiikkia eikä pitäydy vain yhdessä ja samassa tyylissä.

Kaikista passiivisaggressiivin ja siksi koukuttavin lienee Sis. Anger, jolla Yuimetal ja Moametal laulavat suurimman osan kappaleesta. (Toinen vastaava "Black Babymetalin" kappale albumilla on GJ!) Sis. Anger on lähes pelkkää rämistelyä ja sopii kappaleeksi, jota kuunnellaan stereot kovalla kun tekee mieli kirota maailma.

Albumi on kaiken kaikkiaan tasapainoinen ja jottei meno liian raivoisaksi yltyisi, on loppupuoliskolla voimaballadi No Rain, No Rainbow, joka osoittaa Su-Metalin kasvaneen voimakkaaksi, mutta taitavaksi laulajaksi. Englanniksi Su-Metalin laulutavasta voi lukea >>täältä<<.

Lyhyesti: Babymetal ei pettänyt albumillaan, joka on omasta mielestäni parempi kuin heidän ensimmäinen albuminsa ja jonka jokaisen pitäisi kuunnella ainakin kerran.
Levykauppa Äx
Babymetalin nettisivut

#28 Vuosi 2015

Minut haastettiin viime vuonna top15 idolibiisit -listailuun ja ajattelin samalla tavalla listailla myös vuoden 2015 kappaleet. Listailu onkin tällä kertaa yllättävän vaikeaa, sillä sekä Hello! Projectilta että 48-ryhmiltä on tullut todella kivoja kappaleita. Ehkä siksi tämän tekeminen venähti muutamalla kuukaudella...

tääki kuva on oikeesti tältä vuodelta

Lista on seuraavanlainen ilman minkäänlaista järjestystä. Yritän kirjoittaa muutaman sanan kustakin kappaleesta ja syistä miksi juuri nämä biisit. Lisäisin postaukseen myös videot hienosti, mutta tappelu HTML:n kanssa aiheutti harmaita hiuksia ja päätin olla niitä lisäämättä. Sen sijaan listan biisit sisältävät linkit virallisiin videoihin Youtubessa yhtä lukuunottamatta.

• Tochiotome25: Yu
• NMB48: Must be now
• AKB48: Bokutachi wa Tatakawanai
• Country Girls: Koi Dorobou
• Morning Musume '15: Seishun Kozo ga Naiteiru
• Morning Musume '15: SUKAtto My Heart
• Morning Musume '15: Tsumetai Kaze to Kataomoi
• Morning Musume '15: One and Only
• ANGERME: Nana Korobi ni Yaoki
• You Kikkawa: WILDSTRAWBERRY
• LADYBABY: Age Age Money
• Momoiro Clover  Z vs. KISS: Yume no Ukiyoni Saitemina
• Osaka Syunkasyuto: Chameleon Shojo
• Fudanjuku: Moshi mo Kore ga Koi Nara

~~~~~~~~~~

Tochiotome25 ei julkaissut vuonna 2015 kuin yhden singlen - Yu (ゆ). A-raidassa lauletaan kylpylästä ja no, video on kylpylässä. En hitaista kappaleista juuri jaksa innostua, mutta johtuen rakkaudesta ryhmään, on kappale nostettava listalle.

48-ryhmiä kritisoin viime vuonna tylsistä kappaleista etenkin a-raitojen suhteen. Vuonna 2015 NMB48:n singlet olivat kaikki todella kivoja ja jopa AKB48 yllätti repäisemällä oikeasti upean kappaleen äänestys-singlen a-raidaksi lattean bikinirallatuksen sijaan.

Must be now on ihanan erikoinen biisi 48-ryhmän tekeleeksi ja ihanan jumputusbilekipale kun Bokutachi wa Tatakawanai (僕たちは戦わない) on herkkä mutta menevä pienten eurodancevivahteiden kera. Kaiken lisäksi jälkimmäisen video on henkeäsalpaava television ruudulla (vaikka en vieläkään ymmärrä videon mahdollista juonta).

Morning Musumelta tuli tänä vuonna kolme erinomaista singleä, joista yritin ensin valita vain yhtä biisiä kustakin. Oikeasti kaikki singlejen kappaleet ovat hyviä, mutta verta itkien sain valittua vain neljä parasta. Seishun Kozo ga Naiteiru ansaitsee paikkansa kivan erikoisen musiikillisen kokeilun (tauot kappaleen säkeistöissä) sekä tarttuvan kertosäkeen ansiosta. On siinä jotain euroviisumaistakin.

SUKAtto My Heart (スカッとMy Heart) oikeastaan yhtä hyvä kappale kuin kyseisen singlen kaksi muuta raitaa (Oh my wish ja Imasugu Tobikomu Yuuki), mutta tykkään hävyttömän paljon biisin asuista ja svengaavasta rytmistä. Tsumetai Kaze to Kataomoi on puolestaan syy siihen, miksi innostuin uudestaan idolimusiikista hetkellisen tauon jälkeen. Enemmän fiiliksistä voi lukea edeltäneestä postauksesta. One and Only on kokonaan englanniksi laulettu kappale, joka on ihan vain siksi nostettava näin ylös. Myönnettäköön myös, että kyseinen renkutus soi toistuvasti päässä.


Fudanjukun Moshi mo Kore ga Koi Narassa (もしも　これが恋なら) on jotain taianomaista ja tarttuvaa. Kauniit naiset pukeutuneina kauniiksi pojiksi toimii edelleen ja Kyohei on aivan ihana. Kappale kuulostaa euroviisukappaleelta, mikä lienee syynä siihen, että pidän siitä niin paljon.

Momoiro Clover Z:n singlet vuonna 2015 olivat ihan kivoja, mutta yhteisbiisi KISS:n kanssa jäi loppupeleissä parhaiten mieleen - ehkä juuri sen vuoksi, että kuuntelin biisiä ja katsoin musiikkivideota aika helvetin monta kertaa läpi tehdessäni läpivetoa.

ANGERMEn vuosi alkoi paremmin kuin mitä se S/mileagena päättyi ja heti ensimmäinen single Taiki Bansei räjäytti pankin. Taiki Banseihin minulla meni hetkeksi maku, sillä sitä soitettiin melkein kaikkialla ja konserttien settilistat sisälsivät biisin ainakin kerran. ANGERME muun muassa aloitti ja lopetti konserttinsa kyseisellä biisillä. Taiki Bansein jälkeinen single ja etenkin biisi Nana Korobi Yaoki (七転び八起き) nappaa parhaiten. Nana Korobi Yaokin nimi on sanaleikki, jonka voi ilmeisesti tulkita joko "Up and Downs" tai sitten "Vaikka kaatuisit seitsemästi, nouset aina kahdeksasti ylös". Biisin sanomassa on voimaa ja kappale on ihanan tykittävä. Voimabiisi, joka tsemppaa yrittämään uudestaan.

Country Girlsin molemmat singlet olivat superkivoja, mutta Koi Doroboa tulin luukuttaneeksi ehkä eniten. Risa Yamaki on rakkaus.

You Kikkawan WILDSTRAWBERRY on suoraan hänen neljänneltä albumiltaan, joka rupesi kiinnostamaan juurikin tuon kappaleen ansiosta. Toisaalta Kikkawalta on pakko nostaa esiin ilmeisesti maailman pisimmäksi idolibiisiksi julistettu Hana, joka kestää reilut 17 minuuttia. (Oikeasti biisi kuulostaa vähän siltä kuin siihen olisi kolme-neljä kappaletta miksattu peräkkäin, mutta ihan hauskahan tuo kokonaisuus on. Suosittelen kuuntelemaan edes kerran!)

LADYBABY on hauska uutuusryhmä, jonka toinen single Age Age Money ei vain lakkaa piristämästä päivää. Aivan mahtava biisi, aivan mahtavalla asenteella tehty. Harmittavaa, että juuri äsken ryhmä ilmoitti jäävänsä tauolle.

Viimeisenä Osaka Syunkasyuto (大阪☆春夏秋冬) -nimisen ryhmän Chameleon Shojo, jonka musiikkivideota ei tiettävästi enää Youtubesta löydä. Ryhmä on uudehko ja vähän toisenlainen ryhmä konseptiltaan: johtaja Maina laulaa koko biisin vahvalla äänellään ja loput tytöt tanssivat taustalla. Meno on hurjaa ja kuulemma keikoilla vielä hurjempaa. Vaikka Chameleon Shojoa ei enää löydäkään, kannattaa kurkata biisi C'mon!.

#27 Tuntematon tunnetila

Minulle idolimusiikki ja etenkin Hello! Project sellaisenaan on ollut osa imagoa, kokonaiskuvaa minusta. Se, että olen Hello! Project -fani, on ollut niin tiukkaan minussa kiinni, etten ole suostunut ajatukseen, jossa se poistettaisiin minusta kokonaan. Jos minusta ottaisi idolimusiikin kokonaan pois, jäisi minusta tynkä. Idolimusiikki kuuluu minuun. Niin olen ajatellut.

Idolimusiikki ja virallisesti suosikkiryhmäni Morning Musume on aina aiheuttanut tunteita - yleensä positiivisia. Musiikki ottaa tunteisiin, lempijäsenten soolokohdat kappaleissa saavat henkäisemään ihastuksesta, jäsenten paikoittainen löyhäpäisyys naurattaa, lähtevä jäsen harmittaa. Musiikkimakuni koostui jossain vaiheessa noin 80% idolimusiikista ja erityisesti Hello! Projectista. Loput 20% olivat kai Dingoa ja Cristal Snow'ta.

Havahduin silti äskettäin siihen tunteeseen, että edes Morning Musume ei aiheuta tunteita minussa enää. Kivoja biisejä, mutta ne eivät tunnu miltään. Eivät herätä ajatuksia, fiiliksiä. Ovat hienoja ja kivoja, mutta siinä se. Kyllä niitä kuuntelee, koska on pakko: olen idolifani, minun kuuluu kuunnella idoleita, minä rakastan idoleita, minä olen idolifani jumalauta. Päädyin siis miettimään, mitä ja miksi.

Mitä tämä tuntematon tunnetila, jossa en tunne mitään, tarkoittaa?
Miksi en tunne mitään / Miksi tunnen näin?

Johtopäätöksiä olen tehnyt muutaman. Yksi päätelmistäni on, että tarjontaa on liikaa: on blogeja, on Twitter-tilejä, on erilaisia viikottaisia Youtube-ohjelmia, ryhmiä ja debutoineita tyttöjä puolet enemmän kuin silloin ~2009-2010 kun Hello! Projectia rupesin nykyhetkessä seuraamaan, jokainen ryhmä julkaisee jotakin joka toinen viikko, singlet ovat väistämättä kolmiraitaisia ja jokainen raita saa musiikkivideon ja kaikkea uutta koko ajan. Se on hienoa, se on kivaa. Vuonna 2010 ei ryhmillä edes ollut omia Youtube-kanavia vaan videot ladattiin jollekin palvelimelle, josta fanit latasivat ne uudestaan Youtubeen. Vuonna 2010 Hello! Projectissa oli 25 jäsentä, tällä hetkellä jäseniä on 53. Kun asioita on paljon, jopa liikaa, ei enää jaksa innostua pienistä asioista. Ai joku julkaisi uuden musiikkivideon ennakkomateriaalin Hello! Stationissa? No, kurkkaan sen sitten kun virallinen musiikkivideo ladataan parin päivän päästä.

Toinen päätelmäni on, että kaikki on minulle tuttua. Vuonna 2010 olin 13-vuotias, nyt, vuonna 2015, olen 18. En viisi vuotta takaperin tiennyt kaikkea mitä tiedän nyt, enkä viisi vuotta takaperin ollut fani yhdenkään debutoimisen tai valmistumisen aikana. Olen tähän mennessä saanut nähdä koelaulumateriaalia Morning Musumen 9th, 10th ja 11th generaatiosta, 12th generaation julkistamista kyttäsin Twitterissä reaaliajassa, valmistujaisista pääsin seuraamaan Sayumi Michishigen viimeistä varttia striimistä netissä ja S/mileagen syksyn 2011 konsertin katsoin kun se Youtubesta reaaliajassa (?) striimailtiin. Sekin on ollut hienoa ja kivaa, mutta tänä syksynä ei vähempääkään voinut kiinnostaa ANGERMEn Kanon Fukudan valmistujaiset tai Morning Musumen uudet videot. Vuonna 2010 olisin ehkä innoissani katsonut Hello! Station -ohjelman puhelimen ruudulta ja tärissyt onnesta. (Tosin silloin minulla oli liukukantinen Nokia Supernova 7100 eikä sillä mihinkään nettiin päässyt #jonneteimuista) Ja koska kaikki on minulle tuttua, tiedän mistä asiasta on hyvä olla innoissaan ja mistä ei. Se, että ryhmä tulee julkaisemaan uuden singlen syksyllä ei aiheuta mitään fiilistä. No jipii, onko tietoa nimestä tai julkaisupäivästä tai biiseistä tai yhtään mistään? Ai ei? No katellaan sitten syksymmällä sitä.

Kolmas johtopäätöksistäni on, että aina syksyllä minuun iskee tauti suomalaisus melancholisus. Se on iskenyt yläasteella: silloin kuuntelin koko syksyn aina johonkin kevääseen saakka kun aurinko rupesi näkymään Dingoa. Vuosi takaperin tauti sai minut hamstraamaan Lady Gagan tuotannon ja luukuttamaan Artpop -albumia alusta ja lopusta ja keskeltä ja sivulta uudestaan ja uudestaan. En talvisin siis jostain syystä pysty tai osaa nauttia idoleista kuten nauttisin niistä ehkä keväällä tai kesällä. Saa nähdä mitä oireita tauti tänä talvena aiheuttaa. Villi veikkaukseni on, että päädyn joko Lady Gagaan, Christina Aguileraan, Gwen Stefaniin tai Jarkko Eveen. Yksi risti kaksi kivi, saa lyödä vetoa mitä tapahtuu.

Neljäs ja viimeinen päätelmäni koskee muuttumisen pelkoa. Pelkään muutosta, pelkään "vaihtaa" tutusta ja turvallisesta musiikista pois. On kamalaa ajatella, että vuoden päästä olen jo 19. Pelkäänkö aikuistumista, vanhemmaksi kasvamista, vain siksi, että Morning Musume on kuulunut elämääni niin vahvasti yläasteella ja lukion alussa? Niin paljon asioita on elämäni aikana, oikeastaan lukion aikana ja erityisesti tämän vuoden aikana muuttunut, etten haluaisi heittää kannen yli viimeisiä tuttuja asioita yhtään enempää. Laiva ei keinu, mutta kun uutta tavaraa tulee, täytyy jonkun vanhan lähteä tai laiva hörppää vettä. Naulaanko kuvainnollisesti idoliminääni housunlahkeesta mastoon kiinni vai olisiko aika jossain vaiheessa antaa sen huuhtoutua veden mukana jos niin on tapahtuakseen?




En tänä syksynä jaksanut innostua Morning Musumen 60. singlestä, Rihon viimeisestä, juurikaan. Edellinen single oli todella kiva: elektronista jumputusta, söpöjä seilorityylisiä asuja rytmikkäässä biisissä ja joku balladin kaltainen jossa lempityttö on päälaulajana. Tilasin silti singlen, kuten aiemmatkin. Lempiryhmältä on vain pakko ostaa uusi singlejulkaisu, ihan vain siksi että ryhmään sattuu nyt kuulumaan lempijäseneni. Ihan sama vaikka biisit eivät aiheuttaisi mitään tunnetiloja, sillä eihän aamukiireessä meikatessa tunteita kuulu tuntea. Kunhan taustalla soi jotakin, jonka aikana iskeä maskaraa silmään mahdollisimman nopeasti.

En ole Youtube-ohjelma Hello! Stationia katsonut muutamaan viikkoon. Sen rinnalle luotu GREEN ROOM jaksoi kiinnostaa kolmen jakson ajan. MUSIC+, pyöriikö se edes enää? Twitter-feedini täyttyy uuden musiikkivideon, jonka pätkä näytetään Hello! Stationissa, kuvakaappauksista ja Tumblrissa vastaan tulee kasa gifejä. Voin aivan yhtä hyvin odottaa, että video ladataan ryhmän kanavalle. Voin unohtaa videon olemassaolon ja katsoa sen vasta viikon kuluttua, kun tietokoneen jaksan vihdoin avata. Vaikka lukisin ylistyksiä videoista ja kappaleista ja näennäisesti niihin yhtyisin, en kuitenkaan tuntisi aitoa innostusta. Siksi oikeastaan yllätyin, suorastaan järkytyin, kun ensimmäinen kylmä väre kipitti vartaloni läpi Tsumetai Kaze to Kataomoin videon aikana.

Tunsin jotakin. Tunsin toisenkin kerran, ja kolmannen. Hassua. Hitaat kappaleet eivät kuulu suosikkeihini, ne ovat liian tylsiä. Mutta Tsumetai iskee tunteisiin. Se on kaunis. Minusta tuntuu, että se on kaunis biisinä ja kaunis videona. Minulla oli hassu olo videon jälkeen. Tällaistako se olikin, kun kappale ja video oikeasti saavat aikaan jotain värähtelyä aivojen tunnetiloissa? Hiljaista ihailua. En halua antaa kappaleen soida vain taustalla. Haluan kuunnella sitä. En halua vilkuilla videota silloin tällöin, haluan katsoa sitä. Aivan kuin... Aivan kuin Tsumetai Kaze to Kataomoista olisi tullut jollain tapaa pyhä.

#26 Country Girls ja uudet tytöt

Country Girls yllätti juhlistaessaan ensimmäistä vuottaan sitten nimenvaihdon kertomalla, että mukaan porukkaan liittyy kaksi uutta tyttöä: Musubu Funaki ja Nanami Yanagawa harjoittelijoista. Iloinen yllätys - varsinkin niille, jotka ovat jo pitkään toivoneet Funakin debutoimista. Kenties mukava uutinen myös niille, jotka toivoivat löytäneensä juuri Sen ryhmän jota seurata, kunnes Uta Shimamuran kerrottiin lähteneen ryhmästä.

Country Girls on ryhmänä juuri sitä mitä Hello! Project on kaivannut: suloista, hempeää, mutta silti luonnollista. Jottei ryhmä olisi iältään liian nuori, ovat mukana 18-vuotiaat Risa Yamaki ja Manaka Inaba, sekä Berryz Kobosta tuttu 23-vuotias Momoko "Momochi" Tsugunaga, joka on ottanut erityisen roolin ryhmässä "playing managerina". Risa ja Manaka katselevat toisiaan kulmiaan kohotellen, kun mamma-Momoko hössöttää tai kieltää joukon nuorimmaista, Mai Ozekia, puhumasta kymmenen vuoden ikäerosta.

Momokon mukanaolo sai alussa aika kielteistä kritiikkiä: miksei ryhmä voi aloittaa puhtaalta pöydältä, miksi pitää joku vanha pieru repiä lopettavasta ryhmästä viemään huomion uusista jäsenistä kokonaan muualle? Ymmärrän kritiikin täysin - aluksi ihmettelin ideaa, mutta lopulta tyttöryhmä Momokon luotsattavana on ollut toimiva veto: tytöt ovat itsevarmempia lavalla, kun siellä langat pitelee käsissä joku, jolla on sentään vuosien kokemus idoliudesta.

Momoko pyyhkii liikaa poskipunaa tyttöjen naamasta pois, hauskuuttaa niin televisiossa kuin lavalla, pistää itsensä likoon tyttöjen puolesta. Hauskinta on, kun Momokon tekopirteys lähinnä ärsyttää nuorimpia tai kun joku haastaa hänet - Mai esimerkiksi totesi Momokon itserakkaan luonteen olevan näyteltyä, kun Mai itse on oikea narsisti. Uta pyöritteli silmiään, kun Momoko kertoi hymyillen ryhmän viettävän paljon aikaa keskenään. Momoko puolestaan on kertonut pettyneenä, kuinka koulusta saapuneet Chisaki Morito ja Mai eivät tulleetkaan pyytämään apua läksyissä häneltä, vaan menivät suoraan Risan luo.

Parasta Country Girlsissä on paitsi jäsenten keskinäiset kemiat, myös väistämättä hymyn huulille tuovat musiikkivideot. Varma tehokeino pelastamaan paha päivä on Wakatteiru no ni Gomennen musiikkivideo:

Musubu ja Nanami istuvat ryhmään hyvin paikkaamaan Utasta jäänyttä paikkaa, vaikka ryhmä toimisikin todella hyvin vain viisihenkisenä. Musubu on jo osoittanut harjoittelijoiden konserteissa mitä ihmeellisintä ilmeilyä ja Nanami vaikuttaa hyvältä puhujalta eikä takeltele sanoissaan lavalla. Ryhmän uudet jäsenet vaikuttavat siis mielenkiintoisilta ja kokonaisuus saa enemmän väriä. Odotan innolla ryhmän seuraavaa julkaisua ♪

#25 Kobushi Factory

Kobushi Factory (こぶしファクトリー) on yksi Hello!Projectin kolmesta kokonaan uudesta ryhmästä, joka aloitti toimintansa tänä vuonna. Kobushi Factoryn kaveriksi koottiin hiukan myöhemmin kuuden hengen porukka, Tsubaki Factory (つばきファクトリー).

Kobushi Factory, jota kutsun lyhyesti Kobufaksi, on todella lupaavan oloinen porukka. Aluksi, ottaen huomioon tyttöjen keski-iän (14), odotin ryhmän olevan samaa sarjaa Country Girlsin suloisen söpön imagon kanssa: kaksi ryhmää, jäseninä teini-ikäisiä lyhyehköjä tyttöjä. Mikäs sen söötimpää.

Ryhmä pyöri vielä pitkään nimellä "Uusi Ryhmä", sillä nimenantaminen myöhästyi. Lopulta nimeksi ilmoitettiin Kobushi Factory: kobushi, joka tarkoittaa sekä magnolia-kukkaa että nyrkkiä, factory, joka tarkoittaa tehdasta. Berryz Koboun kapteeni Saki Shimizu oli mukana antamassa nimeä. Kobufa olisi jatkumoa Berryz Koboulle.

En henkilökohtaisesti pitänyt ajatuksesta, että täysin uudelta pöydältä aloitettu ryhmä olisikin oikeasti Berryz Koboun 2. generaatio. Hieno idea, mutta tuntuu vain liialliselta vanhojen fanien kosiskelulta: Country Girls on entisen H!P ryhmä Country Musumen uudelleenkäynnistys uusilla jäsenillä, joten olisiko Kobufa samanlainen Berryz Kobon uudelleenstarttaus? Berryz Kobo aloitti 8 hengen jäsenistöllä, ja kas, Kobufalla on yhtä monta jäsentä.

Vielä vähemmän pidin siitä, että myöhemmin koottu Tsubaki Factory sai myös Factory-päätteen ja olisi nyt virallisesti Kobufan sisarryhmä. Taas on helppo verrata ryhmiä toisiin: vähemmän jäseniä sisältävä Tsubaki Factory muistuttaa imagoltaan H!Pn senioriryhmä C-utea vuodelta 2006. Sekä C-ute että Berryz Kobo koottiin Hello!Pro Kidseistä, Hello! Pro Eggsujen/Kenshuuseiden esikuvista. Sekä Kobushi että Tsubaki koottiin Hello! Pro Kenshuuseista.

Kobufa aloitti toimintansa musikaalin (Week End Survivor) yhteydessä ja julkaisi kaksiraitaisen DVD-indiesinglen: Survivor / Nen ni wa Nen. Uudet profiilikuvatkin päivitettiin H!Pn sivuille ja kas, eräänä iltana tajusin ihastuneeni ryhmään.

Kobufan jäsenet osaavat laulaa vahvasti söpöistä imagoista, jollainen on esimerkiksi Ayano Hamauralla ja Minami Nomuralla, huolimatta. Nen ni wa Nen on rokkaava ja sen tahdissa voi nyökyttää raivokkaasti päätään. Tyttöjen ääniä on mukavaa kuunnella ja tietynlainen haistattelu kuuluu, kun muistutetaan että älä nyt perkele unohda sitä sateenvarjoa kotiin.

Ryhmä sai yllättävän nopeasti major-debyytin - jos verrataan vuonna 2013 aloittaneeseen Juice=Juiceen, joka julkaisi ensin kolme indiesinkkua keväällä ja lopulta ensimmäisen majorin syksyllä, niin Kobufa julkaisi musikaalin yhteydessä myytävän DVD-indiesinglen kevään lopulla ja kesän alussa julkistettiin major-singlestä.

Ensimmäinen major on nimeltään Dosukoi! Kenkyo ni Daitan / Ramen Daisuki Koizumi-san no Uta / Nen ni wa Nen (Nen'iri ver.) (ドスコイ！ケンキョ­にダイタン／ラーメン大好き小泉さんの唄／念には念（念入りVer.）), siis tripla-a. Ramen Daisuki Koizumi-san no Uta on cover tuottaja-Tsunkun bändin SharamQ kappaleesta Ramen Daisuki Koike-san no Utasta ja toimii samannimisen draaman tunnuskappaleena.

Äskettäin julkaistiin Dosukoi! Kenkyo ni Daitanin promootiovideo ryhmän virallisella kanavalla. Mitä siitä voi sanoa? Sama kurkunpohjalta laulaminen jatkuu, sähkökitara vinkuu ja video on viihdyttävä hippaleikkeineen. Rehellisesti, en edes tiennyt että vastaava hippa voisi olla noin sydäntä tykyttävää katsottavaa.

Odotan innolla Kobushi Factoryn jatkoa ja yritän kahlata Youtubea läpi konserttiesitysten varalta. Ryhmällä on nimittäin asennetta ja se näkyy niissä harvoissa konserttiklipeissä, joita netistä löytää.

Opetus: ei ole koiraa karvoihin katsominen, eikä ole ryhmän arvioiminen nimen perusteella järkevää.

#24 Babymetal: BABYMETAL

Babymetalin ensimmäinen albumi, BABYMETAL, saapui hiljattain omaan postilaatikkooni. Alunperin olin suunnitellut tilaavani albumin tuttuna Japani-versiona, mutta kun tieto eurooppalaisena julkaisuna kiiri korviini, päätin ostaa albumin sellaisena. Virallisen tahon mukaan albumi nimittäin julkaistaisiin MYÖS täällä takapajula-Suomessa, jonne ryhmä ei ole vielä saapunut konsertoimaan. Liekö ihan tapahtumajärjestäjien epäröintiä, ettei ryhmä ole millään tämän kesän festareilla, kun poppoo kuitenkin kiersi jo viime vuonna Euroopan isoimpia metallifestareita?

Seurailin Levykauppa Äxän sivuja ennen julkaisupäivää, mutta albumia ei vielä näkynyt listattuna. Nyt heinäkuun alussa muistin albumin mahdollisen olemassaolon, avasin Äxän sivut ja heitin albumin ostoskärryyn. Tilasin albumin postiennakolla, joten maksoin Limited edition-versiosta kaikkine kuluineen 27,90€.

En ole oikein varma onko CD+DVD -painos sen erikoisempi kuin pelkän CD:n sisältävä, mutta on sitä kiva vähän hifistellä. Eurooppapainoksena albumi on joka tapauksessa, posteineenkin, halvempi kuin Japani-versio.

Erona Japani-versioon ja Eurooppa-painokseen on kappalelista: jälkimmäisen DVD sisältää vain musiikkivideoita, Japanissa julkaistu videoiden lisäksi muutaman konserttiklipin. Eurooppa-painos sisältää lisäksi Road of Resistancen ja Gimme Chocolate!!!-biisin liveaudion. Muutoin CD:n kappalelista on sama .

En ole pahvikotelojulkaisujen fani, sillä levyt eivät pysy yhtä helposti paikoillaan kuin normaaleissa muovikansissa. Paketti on silti nätti, siisti ja loppupeleissä tyylikäs. Albumin sisällä ovat romajisoidut sanat erillisellä paperilla, mikä on kiva huomionosoitus ulkomaalaisille japanilaisia merkkejä taitamattomille faneille.

Babymetal on yhtyeenä mukava piristys: mielenkiintoinen konsepti idoliryhmäksi, mielenkiintoinen konsepti metallibändiksi. Babymetalista on helppo pitää, sillä porukassa on vähän kaikkea - Megitsune hakee enka-vaikutteita, Ii Ne! sisältää räppiä (tai jotain sen kaltaista). Kaikkia paukkuja ei onneksi ole ladattu yhteen biisiin eikä ryhmää ole luotu kieli poskessa.

Albumina BABYMETAL puolestaan on täysi reilun tunnin mittainen paketti. Mikään kappale ei tunnu tyypilliseltä albumibiisiltä, joka on tehty ja jota ei vaivannäön vuoksi viitsitä heittää poiskaan, vaan dumpataan albumille. BABYMETAL on albumina jämäkkää tykitystä ja kun se on soitettu kokonaan läpi, on hämmentynyt ja väsynyt olo. Miten niin albumi soitettiin alusta loppuun? Laitetaas uudestaan pyörimään.

Suosittelen albumin hankkimista omaan hyllyyn, vaikka ei idoleista tai metallista pitäisi. Albumi on upea, ja jos minulta kysytään, niin yksi niistä albumeista jotka jokaisen pitäisi edes kerran elämänsä aikana kuunnella läpi.

#23 Kesäbiisejä vol. 2

On taas kesä! Ne ainoat kolme kuukautta jolloin Suomessa voi nähdä vilauksen auringosta ja nauttia lämmöstä. Viime vuonna esittelin muutamia kesäkipaleita, joten ajattelin tehdä niin myös tänä vuonna. Keskityn enemmän tämän vuoden julkaisuihin, mutta loppuun heitän muutaman "klassikon". ♪

Vaikeasti lausuttava LinQ:n nimi tulee sanoista Love in Kyushu. LinQ on Kyushun prefektuurissa toimiva paikallisidoliryhmä. Edeltävänä vuonna ryhmä julkaisi Natsu Koi (ナツコイ)-nimisen rytmikkään kesäsinkun, tänä vuonna he julkaisivat yllä olevan Hare Hare☆Pardo (ハレハレ☆パレード)-singlen, jonka musiikkivideolla ovat kokonaisuudessaan kaikki LinQ:n jäsenet. Muutoin singleille valitaan x kokoinen "senbatsu" - aivan kuten AKB48 ja muilla 48-ryhmien julkaisuissa on tapana.

Aurinkoinen video ja iloinen kappale takuulla vetävät hymyn huulille jopa sinä inhottavana mökkiviikonloppuna, jolloin sataa kaatamalla ja itikat imevät kuiviin.
Mikäli LinQ ryhmänä kiinnostaa enemmän, kannattaa kurkata LinQ no Energy-niminen blogi! Blogin ylläpitäjä, saksalainen Mamu, antaa mielellään lisätietoa ryhmästä.

Ensimmäisen major-singlen vasta julkaissut HR (Hakata Reboot) on minulle täysin uusi tuttavuus. Täytyy myöntää, että löysin ryhmän Natsuiro Candy (夏色キャンディ)-videon aivan sattumalta. Rokkaava idolikesäbiisi toimii ja paikkaa mainiosti sitä vääryyttä, ettei AKB48 julkaissut tänä vuonna rannalla kuvattua kesäkappaletta.

Taidan tämän löydön jälkeen kurkata ryhmän tekemisiä myös tulevaisuudessa, sillä lupaavalta vaikuttaa tämä ensimmäinen major.

P.IDL eli Performance IDol League julkaisi kolmas kesäkuuta osuvasti nimetyn singlen: Natsu! (夏っ！). Kappale on mukavaa kesäfiilistelyä, jota voi kuunnella kun ilma on seisovaa eikä jaksaisi millään liikkua mihinkään.

P.IDL:n erikoisuus on kenties ryhmän kanadalainen tyttö, Tia, joka nähdään videolla muiden jäsenten palvomana kauniina länsimaalaisena bikineissä. Ilmeisesti aikataulu ei natsannut tanssikohtausten kuvaamiseen, joten Tiaa ei niissä näy.

Ryhmä on jaettu tiimeihin joita ovat P eli Pop, I eli Idol, D eli Dance ja L eli Lady. P.IDL on tehnyt muuten menevän coverin 80-luvun ryhmä Wink:n Samishii Nettaigyo-kappaleesta: kliketi klik. Hello!Project fanit saattavatkin kappaleen tunnistaa, sillä W coveroi kappaleen jo vuonna 2004.

Viisihenkinen Q'ullen rannalla kuvattu video ei sisällä lainkaan bikineitä ja kappale HEARTBEAT rokkaa ryhmän tyylin mukaisesti. Mikäli raskaampi tyyli idoleissa viehättää perus purkkahötön sijasta, kannattaa Q'ullen muutkin kappaleet ehdottomasti kurkata.

48-ryhmistä NMB48 julkaisee tänä vuonna kesäsinglen, joka sisältää uima-altaan, bikineitä, oudon hedelmän ja iloisia kesäjuhlia. Dorian Shounen (ドリアン少年) ei mielestäni vedä kuitenkaan vertoja muutaman vuoden takaiselle kesäbiisi Nagiichille vaikka hauska renkutus onkin.

Yumemiru Adolecence ei pelkkään kesäjumppaan tyytynyt, vaan Summer Nude • Adolecence(サマーヌード・アドレセンス) on kappaleena elektronisempi ja muistuttaa etäisesti jonkun risteilyaluksen mainoskappaletta. Julkaisun b-puolikin on kesäteemainen, mutta selvästi energisempi ja lapsekkaampi kuin utuisen seksikäs Summer Nude • Adolecence.

Superhyperaktiivisista kappaleistaan ja mitä-ihmettä-juuri-katsoin-videoistaan tunnettu Dempagumi.inc töräytti Youtubeen kesän alussa Otsukaresamaa! / OtsukareSummer! (
おつかれサマー！) -videon. Biisin nimen voi lukea kahdella tavalla: joko Otsukaresamaa (Hyvää työtää) tai Otsukare Summer.

Kappale on Dempagumin tapaan energinen ja joko totaalisen ärsyttävä musiikillinen irvikuva tai juuri Se kesäbiisi 2015. Minuun tämä ei iske yhtä hyvin kuin muut dempa-kappaleet, mutta ihan kuunneltava se on.

Nostalgianurkkaus

Vuonna 2010 SKE48:n kolmas single Gomenne, SUMMER (ごめんね、SUMMER) on minulle täysin uusi tuttavuus, sillä 48-ryhmistä ikävä kyllä SKE48 kiinnostaa vähiten. Seitsemänhenkisellä senbatsulla toteutettu a-raita on mukavan freesiä tavaraa tuohon aikaan uudelta ryhmältä. Kannattaa kurkata ihan mielenkiinnosta millaista puoli vuosikymmentä sitten oli!

Morning Musume kuvasi vuonna 2010 albumikappaleelle Genki Pika Pika! (元気ピカッピカッ！) videon Havaijilla. Video julkaistiin vain Alo Hello!4 -DVD:llä, eikä siitä löydy virallisen tahon julkaisemaa versiota.

Moni pitää videota ja kappaletta silti MoMusun ainoana oikeana kesäkappaleena - ja onhan se kivaa kesäfiilistelyä täynnä.

Berryz Kobo kuvasi myös Havaijilla videon, mutta tällä kertaa biisi oli julkaistu singlenä. Tomodachi wa Tomodachi Nandan (友達は友達なんだ！) Havaiji-versio löytyy ryhmän Alo Hello!2 -DVD:ltä.

Momoiro Clover Z:n Koko☆Natsu (ココ☆ナツ) kiteyttää kesäbiisien elementit yhteen: kesäinen teema, ainakin kerran huudahdus "SUMMER!", iloinen meininki ja tarttuva kertosäe. Ylläoleva livevedos kannattaa katsoa edes vesisodan vuoksi.

PASSPO☆:n 2012 julkaisema single Natsuzora HANABI (夏空HANABI) on jäänyt minulle jonkinlaiseksi luukutuskappaleeksi vuosi sitten tekemäni Anna Tamai-cosplayn vuoksi. Kappale on mukavan raskas kuin muut kesäpurkat ja jää päähän soimaan yksinkertaisen melodian ansiosta.

MUTTA Se Ainoa Oikea Kesäbiisi on kuitenkin Aya Matsuuran Yeah! Meccha Holiday (Yeah！めっちゃホリディ). Harmi ettei Suomessa voi huutaa "jee kesä!" kun sää ei juuri talvesta muutu.

#22 Kevättavaraa

Kameran kaivaminen on joskus niin vaivalloista ja vaikeaa, vaikka into jakaa ostokset olisikin suuri. Sain tavarat käsiini jo kevään aikana, mutta laiskuudesta johtuen vasta nyt esittelen ne.

Kuvasettejä, Morning Musume'15:n ja Country•Girlsin sinkkuja lukuunottamatta olen ostanut tavarat käytettyinä/avattuina. Suosittelen siis selaamaan tasaisin väliajoin Facebookissa olevaa Aasialaisen musiikin kirpputori -ryhmää. Sieltä löytyy joskus kaiken sen koreakrääsän välistä japanilaista idolitavaraakin.

Kuvasetit ja uudet singlet olen tilannut Minttupossun kautta. Kimppatilaukset (H!P aiheiset) jos kiinnostavat joskus tulevaisuudessa, niin kannattaa kurkkia Hello! Finlandin Osta, myy & vaihda -aluetta, joka näkyy vain rekisteröityneille käyttäjille. Sieltä löytyy käytettyä tavaraa kuin myös joskus kimppatilausilmoituksia.

Hello!Projectin talvikiertueen tallenne vuodelta 2009 sisältää kaksi eri taltiointia: Wonderful Heartsin ja Elder Clubin konsertit. H!P jaettiin vuodesta 2006 kahtia Wonderful Heartsiksi ja Elder Clubiksi, joista ensiksi mainittu käsitti nuoret ryhmät (Morning Musume, Berryz Kobo, C-ute, Erina Mano ja S/mileage), joista myöhemmin, Elder Clubin valmistumisen jälkeen, tuli Hello! Project Mobekimasu. Toisin sanoen: nuoret tytöt ja vanhat pierut.

Minua eniten kiinnosti nimenomaan Elder Clubin konsertti (DVD2), sillä vanhat jäsenet ovat aivan mahtavia lavapersoonia ja tuohon aikaan Ongaku Gatas oli vielä olemassa. Yksinkertaisesti sanottuna konsertti on todella mukavaa katsottavaa, jos sattuu pitämään nimenomaan vanhoista jäsenistä ja ryhmistä, kuten Melon Kinenbistä, GAM:sta ja v-u-denista - soololaulajia (Aya Matsuura, Yuki Maeda) toki unohtamatta.

Sen sijaan Wonderful Heartsin DVD:tä (DVD1) en ole vieläkään katsonut loppuun saakka. Aikaa ei ole vielä löytynyt sitä varten, mutta varmasti tulen sen katsomaan alusta loppuun kunnolla.

(Vitsinä näissä joulukuvissa muuten on, että sain ne käsiini pääsiäisen tienoilla)
Morning Musume'14 piti jokavuotisen jouluspesiaalin Sayumi Michishigen valmistujaisten jälkeen. Ryhmän uusia jäseniä, 12th generaatiota, ei mukana vielä ole, sillä he ovat virallisesti vasta Morning Musume'15 jäseniä.

Tämä kymmenen kortin setti on aivan törkeän ihana ja kenties lempparisettini ikinä. Asut ovat suloiset, jäsenten stailaus kerrankin onnistunut ja kymmenes kortti, ryhmäkuva, on ihan paras:

Olen seurannut jokaisen nyky-Momusun generaation (9th, 10th, 11th ja 12th) koelauluja, joten kukin generaatio omaa jonkinlaisen paikan sydämestäni. Pidän todella paljon 9-11th genistä ja olisin toivonut heiltä kolmatta kappaletta. Kukin tyttö täydentää toista ja kokonaisuus on hauskaa katsottavaa. Siksi tämä setti on aika unelma ja omalla tavallaan harvinainen - kokoonpanoista, jotka eivät ole julkaisseet singlejä, ei juuri kuvasettejä ole olemassa.

Ja olihan se oman oshimenin 2L-setti saatava myös. Masaki Sato on kasvanut todella paljon ihan viime vuoden aikana ja pidän hänen isosta sivuponihäntä-tyylistä. Joulukuusiasukin on aika symppis.

Ylärivin CD:t ovat NMB48:n singlet seuraavassa järjestyksessä: Nagiichi, Virginity, Kitagawa Kenji. Nimeltämainitsematon Aurora sai houkuteltua NMB:n ystäväksi ja ostin singlet häneltä.

NMB48:aa on sanottu 48-ryhmistä oudoimmaksi ja se on yksi osa ryhmän hurmaavuutta. NMB on saanut vähiten paikkoja senbatsu-äänestyksissä ja HKT48 tuntuu kiilaavan ohi, mutta ryhmä on silti jollain tasolla jännempi kuin muut 48-ryhmät: AKB48:ssa on minulle liikaa jäseniä ja singlejen senbatsut ovat täynnä muiden ryhmien tyttöjä, SKE48 tuntuu kaukaiselta, HKT48 on ihan söpö mutta rankka nenäänlaulaminen sattuu korvaan, ulkomaanryhmät ovat ulkomaanryhmiä ja niiden seuraaminen jostain syystä vaikeampaa ja Nogizaka46:een en ole vielä edes tutustunut. NMB:n ehdoton vahvuus on johtaja Sayaka Yamamoton ääni ja asenne sekä ryhmän musiikilliset kokeilut.

Nagiichi (Type C) on todella kiva kesäsinkku ja singlen muut kappaleet kompensoivat rentoa fiilistelyä a-raidassa. Virginity (Theater) on sinkkuna hieman unohdettava, mutta tämän version sisältävä Chotto Nekoze on mukava piriste. Kitagawa Kenji (Theater) sisältää yhden lempparikappaleistani - Renai Higaitodoken.

Alarivin CD:t ovat Country•Girlsin ensimmäinen single Itoshikutte Gomenne / Koi Dorobou ja Morning Musume '15:n Seishun Kozo ga Naiteiru / Yuugure wa Ameagari / Ima Koko Kara. Country•Girlsin sinkun sisältä tuli Momoko Tsugunagan kortti, MoMusun Ayumi Ishidan.

En tiedä itkeä vai nauraa, mutta tämä on jo kolmas kerta putkeen kun Ayumin kortti ilmestyy singlen välistä...

en kyl arvosta

Country•Girlsin sinkku on kokonaisuudessaan tämän kevään paras H!P julkaisu ja yksinkertaisesti täydellinen. Kun Itoshikutte Gomennen musiikkivideo julkaistiin, en voinut uskoa sen söpömmäksi enää ryhmän menevän. Mutta voi, sitten julkaistiin Koi Doroboun vaaleanpunainen musiikkivideo. Kappaleista jos on aivan pakko valita, niin Koi Dorobou on se lemppari.

Kun Seishun Kozo ga Naiterusta putkahti ensimmäisiä previewejä, en ihan lämmennyt pysähdyksille säkeistöissä vaikka pidinkin niitä mukavan erikoisina. Vähitellen kuitenkin totuin ja kappale on kovalla kulutuksella. Yuugure wa Ameagari puolestaan on herkkä ja kaunis balladinkaltainen, jonka videolla Masaki tuntuu saavan enemmän huomiota. Tietenkin Karin Miyamoto, joka paikkasi Kanon Suzukia, saa hämmentävän paljon close uppeja vaikka ei ryhmän jäsen olekaan. Ima Koko Kara puolestaan on PreCure-animen elokuvan teemakappale ja fiilikseltään sama kuin legendaarisessa ALL FOR ONE & ONE FOR ALL.

Sinkkujen mukana sain myös A3(?) kokoiset julisteet, joille yritän vielä keksiä järkevää paikkaa. Country•Girlsin juliste on yksi ihanimmista julisteista mitä olen nähnyt ja sen haluan ehdottomasti seinälle päivää piristämään.